Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 21. lokakuuta 2011

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita..

Nyt mennään eikä meinata. Molemmat pentueet asustavat samassa pentuaitauksessa, ja viilettävät menemään pitkin taloa minkä ehtivät. Kaikki aika menee pentujen kanssa, kun ne ovat hereillä, niin ruokaillaan, leikitään, touhutaan, sylitellään ja pusutellaan ja JUOSTAAN talouspaperin kanssa perässä. Milloin revitään sohvan nurkkaa tai verhoa, tai popsitaan lattialistaa ja maistellaan tapettia. Ja kun yhden saa kiinni pahanteosta, niin seuraava tulee ylpeänä vastaan lenkkaria perässä vetäen. Kymmenen pentua osaa käsittämättömän näppärästi hajaantua kukin omalle taholleen keksimään jotain mukavaa pikku puuhastelua. :)

Kun pennuille tulee väsy, hyssytän koko perhettä että nyt ei lähelle pentulaatikkoa ja hiljempaa kiitos, että ehtii vetää kaaoksen pakettiin ennenkuin pennut taas heräävät. Eli mopataan, mopataan, kerätään pissaa ja kakkaa, vaihdetaan sanomalehtiä, pestään pyykkiä... siinäpä se päivä meneekin sitten joutuisasti. Ai niin, onhan meillä nuo aikuisetkin koirat, niiden ruokailut ja ulkoilu. Lapset ovat jo niin omatoimisia etteivät kuole nälkään jos ei välipala ole sekunnilleen pöydässä, vaan koluavat itse jääkaapille. :) Nyt meillä pyörii siis koko perheen arki kymmenen pienen ranskanbulldogin tahtiin, ja se tahti on todella äänekäs ellei palvelu pelaa juuri sillä sekunnilla kun naperot heräävät uniltaan.

Jokaisesta pennusta on kehkeytynyt oma ihana persoonansa. Tuntuu todella haikealta ajatus siitä, että tuo vauhtijengi lähtee pian maailmalle, kohti suurta ja tuntematonta. Nyt kuitenkin nautitaan ihan täysillä näistä pusukoneista, ja näistä päivistä mitä ne tässä vielä ovat. :) Ensi viikolla olisi tarkoitus kärrätä koko revohka sirutukseen ja pentuetarkastukseen.

Pentukyselyitä pirisee puhelimeen päivittäin. Valitettavasti en ehdi vastata puhelimeen kuin muutamana hetkenä vuorokaudesta, ja toivonkin, että jatkossa yhteydenotot tulisivat sähköpostitse. ( tanjal(at)wippies.fi )
Niihin ehdin vastaamaan sitten yön pimeinä tunteina, kun talo on hiljentynyt. :)
Muutama pyllerö etsii vielä omaa aktiivista kotia tositarkoituksella. Mikäli koet olevasi potentiaalinen ranskiksen omistaja, omaat koirakokemusta ja kiinnostusta muuhunkin kuin sohvamöllöttelyyn, luen mieluusti sinusta lisää meilissäsi. :)

Aurinkoista viikonloppua kaikille, singahdan tästä takaisin pentujen pariin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti