Monenlaista odotusta ilmassa

Nyt alkaa pikkuhiljaa olla aika kantaa ensimmäinen pentulaatikko sisään, odottamaan Mandyn ja Pontuksen vauvoja.
Mandyn vatsa alkaa olla melko kookas, ja tiineyspäivät vähenevät hurja vauhtia.

Nelli vielä mennä porhaltaa masunsa kanssa täyttä vauhtia, superenerginen mammakoira :) 

Ennen ensimmäisten syyspentujen syntymää saapuu uusi ulkomaanvahvistuksemme.
Tätä tuontipentua on odotettu pitkään, ja viimein on saapumispäivä merkattuna kalenteriin.

Joten monenlaista odotusta ja jännitystä seuraaviin päiviin ja viikkoihin. :)

-T

Mamma ja masu

Nellin masu n. 3 viikkoa ennen h-hetkeä :)

Koiramainen kesä 2011

Koiraihmistä ymmärtää parhaiten toinen koiraihminen. Näyttelyissä reissaamista nenänvartta pitkin katsovia on monia, harva näyttelyihin itse haksahtanut jaksaa ymmärtää, mikä ihmeen järki on reissata harvase viikonloppu ympäri kotimaata saati suunnata ulkomaille. Itselleni näyttelyt ovat tärkeä osa kasvatustyötä ja rotuun perehtymistä; mikäli aikoo kasvattaa, on oltava silmät auki kehän laidalla nähdäkseen mitä rotu pitää sisällään.
Ennenkaikkea näyttelyissä käyminen on kuitenkin huisin mukava harrastus, vatsassa kutkuttavaa jännitystä, samanhenkisten ystävien ja tuttavien tapaamista ja hauskanpitoa hyvässä porukassa.
Sille, joka kuvittelee, että näyttelyissä käyminen on pelkkää kehässä pyörimistä, koirien hyysäämistä ja puuduttavaa autoilua, tarjoilen seuraavan kuvapläjäyksen meidän perheen kesän 2011 koiramaisista reissuista. :)

Lapset laivalla, matkalla Viroon juhannusnäyttelyihin.

Meidän suomalaisrevohkan juhannuksen viettoon kuului tietysti grillaus, virolaisen hotellin pihassa.

Tallinnassa..

Matkalla Liettuaan.

Haikarabongailua Liettuassa

Näyttelymatkan hienoin auringonlasku

Takapenkin rento meininki Latviassa

Lasten ja koirien uimaretki lähellä Viron rajaa

Ukkoskuuron saattelemana Tartoon..

Pakastettujen uimariranskisten kanssa matkustaminen on jännää puuhaa.

Nälkää näkevä prinsessa ja isopäinen vinttikoirapygmi.

Juuri mikään ei ole niin rasittavaa kuin todeta, että koira ei syö sille tarjottavaa ruokaa, ja juuri mikään ei ole sillä hetkellä lohduttavampaa kuin se, että talosta löytyy edes yksi sellainen koira, joka söisi oikein mielellään kaiken sen mikä kaverille ei kelpaa. Meillä nämä kaksi ääripäätä ovat Pontus ja Turbo.

Pontus oli vielä keväällä varsinainen ahmatti. Nyt kuitenkin äijistymisen myötä se ei mielellään enää söisi sitä mitä normaalisti koiran kippoon kolahtaa, vaan se löhöäisi mieluummin miehekkäästi sohvalla mutustellen vaikkapa lenkkimakkaraa ja muuta tosi terveellistä ja ravitsevaa. Jauheliha kädestä tarjottuna on ihan jees, mutta nappula-aterian Pontus kokee lähinnä loukkaukseksi.

Totaalisen erilainen suhde ruokaan on prinsessa Turbolla. Ahneempaa koiraa en ole kuuna päivänä tavannut.
Toisinaan olen jopa miettinyt, onko Turbo jollain tapaa immuuni matolääkkeille, tai onko sillä jokin imeytymishäiriö, sillä sen ruokahalu on todellakin pohjaton. Mutta ei, tämä neiti on se, joka syö eniten ja päästää läpi vähiten. Vaatii pitkää pinnaa laumatovereilta, ruokailla omalla kipolla, kun Turbo on jo hotkaissut oman ateriansa ja hengittää niskaan odotellen että pääsee syömään jälkiruuaksi kaverin jämät.
Tämä niskaanhengittävä ranskanbulldoggi on vakiokaluste myös meidän ihmisten ruokailussa, maailman säälittävin "olen niin nälkäinen"-tuijotus piinaa jokaista ruokapöydässä istuvaa, poraa surullisella kestonälkäisellä katseellaan pöydän kannen läpi, ja voi sitä huokausten määrää, kun lautaset kannetaan tiskiin eikä lapsiltakaan heru herkkupaloja. Asiasta tietämätön voisi Turbon kerjäysrituaalit nähdessään luulla, että koiraparka on saanut ruokaa viimeksi edellisellä viikolla. Todennäköisesti se on kuitenkin popsinut oman ateriansa vain tuntia aikaisemmin, vaikka vaikuttaakin kuolevansa nälkään hetkellä millä hyvänsä.

Tällä viikolla Turbo tulee kokemaan elämänsä ruokailushokin.
Meillä on kaksi neljällä jalalla vaappuvaa ilmapalloa, joiden on aika aloittaa entistä rikkaampaan ruokaan siirtyminen, joka taasen tarkoittaa sitä, että Turbolla ei ole enää mitään asiaa mammakoirien jämille.
Lisäksi Pontuksella alkaa tehotyrkytyskausi, poitsu on lähdössä maailmalle viikonvaihteessa, ja nyt on edessä loppurutistus ennen reissua. Tarkoitus olisi lähettää matkaan hyvässä lihassa oleva ranskanbulldoggi, eikä pygmimallin vinttikoiraa muistuttava isopäinen kummajainen.
Tähän saakka kaikki neljä ovat syöneet samaa ruokaa samassa tilassa, mutta nyt on tehtävä pientä hienosäätöä. Siispä, Turbo siirtyy ruokailemaan ihan yksikseen portin taakse, että muut saavat varmasti rauhassa keskittyä omaan ruokailuunsa ilman että joku hengittää niskaan. Nähtäväksi jää, miten verisesti arvon prinsessa tästä kuviosta loukkaantuu.

Tästä tulee mitä todennäköisemmin melko mielenkiintoinen viikko.


-Tanja

Team Tanderozan oma blogi korkattu.

Tästä se lähtee.
Kotisivuja epävirallisempi ja letkeämpi tapa päivittää ranskisrevohkan kuulumisia.
Tuleva syksy on toivon mukaan niin pullollaan iloisia ja jännittäviä asioita, että saamme mukavasti tekstiä ja turinaa ja kuviakin eetteriin.
Muitta mutkitta, tervetuloa Tanderozan blogin pariin, toivottavasti viihdyt. :)